Silmät ja mieli kerää luonnon vihreää, vaatteista tarttuu keltaiseen.

Korvat kuulee linnun laulun, lasten naurun.

 

 

 

Nyt on tytöillä sängyissä päiväpeitteet. Tai todellisuudessa ne taitaa olla sängyn päädyissä.

Pihamaalla riittää hommaa. Lapsetkin ovat jo ruskettuneet, liekö vain hiekkaa. Ei ole vaikeaa löytää iloja näistä toukokuun päivistä. Tällä viikolla kevätjuhlasta toiseen. Ja juhlien jälkeen vähän herkullisempaa  iltapalallakin. Ovat ansainneet tulevan ihanan kesän. Ollaan saatu nauttia lasten koululeikeistä, linturetkistä eväineen ja havaintoineen. Pyöräretkistä ja leikkipuistohetkistä.

 

Tämä viikko vielä herätyksiä, sitten huoletonta olemista. Hetkiä, jolloin voi seurata vaikka muurahaista. Seurattiin kuvan keskellä näkyvää muurahaista noin parinkymmenenmetrin matkaa, se kuljetti mukanaan vaaleaa, sipsin murusen näköistä palaa, ja pääsi perille isoon muurahaiskekoon. Suoraa reittiä se kulki, välillä kiersi tai ylitti esteet, eikä jäänyt edes pyörän tai kävelijöiden alle.

 

Leikatun ruohon tuoksu,

paljaiden jalkojen juoksu

polulla rantaan päin.

Valo viipyy ikkunassa.

Täältä on kiire poissa.

On onnellista näin.

 

- Pia Perkiö -

 

 

 

Kevään hento vehreys on jo kirkkaan vihreää. Ihasteltavaa ympärillämme. Ensimmäiset pulahdukset uimaan, ei minulla mutta lapsilla.

 

 

 

 

 

Ilon ja jännityksen kiljaisuja lintsillä. Eväitä ulos ja auringon lämmössä. Esikoisen vanh.illassa yläastetta varten.Nytkö jo, vastahan suutelin pieniä varpaita kämmenessäni.

Juoksukisoissa jännittämässä neljän juoksuja. Lauantaina toivon ehtivämme muutamaan museoon. Oli erikoisen ihana kuvata lapsia viimeksi, vaikka ainahan se on. Niistä kuvia tuonnempana.

 

 

 

 

Äitienpäivä myös lastenpäivä.

Teidän vuoksenne minä saan nauttia äitienpäivää, ja onneksi se tunne kasvaa äitiyden hetkien lisääntyessä.

Lapset ovat paljon enemmän kuin valkovuokot, mutta nauttikaamme molemmista nyt ja tänään ja näinä päivinä kun he ovat ilonamme.

 

 

 

Meillä oli sisällä värikkäitä kesäperhosia, jotka herkin ja yhtäaikaa voimakkain siivin ilakoivat. Kakkukekkereistä toivottiin jätskikekkereitä, muffinssit olivat pääperhosen itseleipomia ja koristelemia.

Siistimisien viimetippaan jättämiseni ja ruoanlaitto sitä ennen sai hätäilyn takia minut leikkaamaan terävällä veitsellä peukalon pään kipeästi auki, eikä mennyt vain yksi peukalo vaaan molempien käsien peukku. Verta ja toppeloiden vaihtoa ja särkylääkettä, kun ei kekkereiden takia lääkäriin suittanut.

 

Ystävien kesken viikonloppu. Niin tutunoloista, aitoa ja hyvää.

 

Penkkipehmistä pihalla ja erilaisia keitoksia maan antimista. Nautin katsella sivusta. Oli ainakin 6 kokkia rivissä.

Enenevissä määrin hiekkaista pyykkiä. Laittaessani pyykkejä, tulee poika kalasta, muut leikkivät aurinkousvassa.

Ja nyt tykkään näistä illoista.

Hiljaisia, niissä viipyy päivän muistot ja valoa on.

 

 

Seikkailuja kirjojen sivuilla ja ulkona. En kykene enää ketteryyteen mihin lapset, mutta naurattaa ja seuraavina päivinä on kämmenpohjat hellinä.

 

Viime viikonloppu oli mahtava, ja tämä aamu ja illalla oli mukava meno. Toukokuun tapahtumat suovat paljon, nautin niissä kuin jo lempeän aamutuulen kesässä.

 

 

 

 

 

Äitienpäivän haavoittuva ilo

 

Ihmettelen usein, miksi tämä päivä

on minulle

kirpeän ilon päivä

 

Juoksumetreittäin ajatuksia naulattu

laudoitettujen seinien sisään,

jokaisessa iskussa olen kuullut sanan äiti.

 

Äiti,äiti, äiti

äiti, äiti, äiti, äiti.

Sukat ovat kuluneet puhki.

Pyörän takajarru ei toimi. Saanko tulla kauppaan: meille pitää ostaa retkieväät,

sipsit, karkit?

Mihin laitoit lippalakit?

Minun lenkkarit ovat liian pienet.

Miksi meillä ei saa pelata, miksi ei rauhassa lukea...

 

Hiljaisena siirtyvät sukset odottamaan uutta talvea,

minä lohdutan niitä: puhun ajan nopeasta virrasta ja havahdun.

 

Kuka kutsuu minua vuosien kuluttua,

herättää aamulla kömpimällä viereeni,

kuka etsii kanssani kevään ensimmäisiä leskenlehtiä,

löytää puronvarren näsiän hiljaiset kukat?

 

Kun vasaraa ei tarvita,

ei parittomien sukkien joukossa säteile enää päivien rikkaus.

Suolan määrä vähenee kun lasten retket koulutiellä on kaikki tehty.

 

Tässä päivässä tunnen kirvelevän onnen, sillä ymmärrän:

Pienin lapseni on pian liian suuri,

seiniin painetut muistot haalistuneet.

Ovensuussa onnittelulaulua laulava joukko hajaantuu.

Ja sukset, miten niitä satuttaakaan tieto, että ne ovat käyneet liian

pieniksi, näin pian.

 

- Päivi Myllynen-



 

Äitienpäivänä

 

Sulle rakkahin äiti aamuna päiväsi kirkkaan

lapsesi iloiten kauneimman kiitoksen suo.

Kiitos rakkaudestasi, lämmöstä sylisi turvallisen,

kuulen äänesi hellän-

enkellaulusi kauneimmat sielussa soi.

Paljon tähtemme kärsit-

hoidat hellien kaikkesi antaen.

Kiitos rukoushetkistä ääressä kehtomme illoin.

Silmäs lempeä katse, hymy huultesi lämmin-

armosiunaus kaanaan kieltä-

käden kosketus hellä-

tunne lapsesi on niin, onnellinen

- O. Jutila-

 

Tässä oli eräs äitienpäiväruno.

 

Äitienpäivänä. Eihän sanat riitä. Sana äiti! Se saa sydämestä nousemaan hyvin paljon voimakasta rakkautta, sinne säilöttynä äidiltä, äidistä ja äidille. Itselle runo- äitienpäivän haavoittuva ilo- on tärkeä. En muista onko se tässä blogissani ollut, vaiko edellisessä. Voin sen tänne kirjoittaa, jos jotakuta kiinnostaa.

 

" Tää munkki on äiti sulle, poikani sanoi. "

 

kimppu ja sen tuoja

 

Sohvalla on ilmapalloarmeija, pihalla on maalattuja autokatoksen katon lautoja, ruokana oli tortilloja, pöydällä on keskeneräinen kirje äidilleni, illalla oli kiva retkeily ja kyläilykin, huomenna on äideille matinea, hammaslääkäri ja ihan mahtavaahan on lähteä ystävien kanssa mökille ihan vaan nauttimaan ajasta ja olosta.

" Äiti nyt on ketä. "  Mistäs sen huomaat? " Mä näin tänään amppareita. "