torstai 20. kesäkuuta 2013

 



 
 
Kesällä lapset nukkuvat myöhään,
nuuhkivat ullakkokamarin tuoksua,
kuuntelevat räystään alta
pääskyperheen siritystä,
oikovat kesänkirjavalla patjalla
kasvukipuisia jäseniään
silmät auki ja kiinni.
Levottomat perhoset
räpistelemässä lentoon.
 
- E. Kontiokari -
 

 
 
 
juhannuspiiras kotona, toffeeksi tehtyä maitoa ja muuta makeaa. Liittyykin jotenkin tulevaan juhannukseen.

 
Viileämmätkin säät kutsuvat pihalle, lapsilla peitotkin mukana.

 
Pesiksen jälkeen jalka revähti niin, enkä voinut edes rappusia nousta yläkertaan toivottamaan hyviä öitä. Seuraavana iltana hetken lasten välissä vällyissä parvekkeella. Nukun sitten heinäkuussa partsilla ja sitten haluan että mennään koko perheellä lyömään pesistä, ja retkeileen metsään.
Vaunun pakkailua, sämpylän tuoksua, kesäkerhoa, aleostoja, pakkaamista, jotain on liikaa ja jotain puuttuu. " Taanko mä mukaan onkimen?" Olit kiva tellainen virveli, mittä on oma luittin." Harjoitellaan vaikka reissussa sitä ässää, ja nautitaan. Mukavaa ja lämmintä juhannusta ja keskikesän aikaa! Kirmataan lomalle !

tiistai 18. kesäkuuta 2013

 
 



 
Kesän täydestä maljasta tulvii
angervojen huumaava tuoksu,
lintujen lastenkamarista kuuluu
uteliaiden untuvikkojen piipitys.
Rantalepän kaarna
tuntee kesän lämmön
ja veden loputtoman kosketuksen.
Rantahiekassa lapsen jäljet
juoksevat kesän läpi.
 
 - Eeva Kontiokari -

perjantai 14. kesäkuuta 2013

 
 
 




 
Siunattu olkoon lapsuus siitä hyvästä,
jota se tekee, ja siitä hyvästä, jonka se aiheuttaa tietämättään ja tahtomattaan
herättäessään rakkautta ja tarjoutuessaan rakastettavaksi.
- Henri Amiel-
 
Huh. Valokuvakirja tilattu, siihen ku menee paljon aikaa. Hellejakson jälkeen sadejakso. Vaihtelee kesäinenkin ilma kuten vuodenajat. Rikkaushan se on meille. Sadepäivänä tänään tartuttiin siivoukseen, mustiin jälkiin seinissä ja listoissa, jauhonmurusiin laatikoissa, pelattiin othelloa, fiilisteltiin tulevaa juhannusta ja laskettiin kullekin lapselle ikäisensä, tai vuoden ali ja yli serkkukaverit. Vanhimmalle tulee 11 kaveria, nuorimmalle 6 ja muille siltä väliltä. Että on mukavaa tiedossa!
 

tiistai 11. kesäkuuta 2013

 
 


 
Sade ja ukkonen säikäytti nukkujat parvekkeelta sisälle. Siskonpedissä ja kaveripedissä. Pihanlaittoa, pullataikinaa ja piiitkästä aikaa pesäpalloa, mikä on tosi kivaa. Neljä lähti meiltä lenkille, fasaani huusi ja käki kukkui.
 
Lepään kesäillassa, lepään nukkuvaa lasta katsellessa, lepään siinä kun jokainen tulee huomatuksi, ja sopu vallitsee.

 
 





 
 
 "Kesä yllättää
aukaisemme verhot,
raotamme oven.
Kesä tulee pienin askelin,
painaa lämpimät sormet
silmiemme päälle
ja kuiskaa:
arvaa kuka?
Otamme kesää kaulasta;
sinä tulit, toit tuliaisiksi valon,
levitit porraspäähän vihreän maton.
Ripotit voikukkalyhdyt ja avasit
tuomen kukkatertut, viritit ilmoille
pääskysen laulun. "

tiistai 4. kesäkuuta 2013

 
 




 
Mukavia muistoja. Upotan varpaani veteen, jalan kuumaan hiekkaan, lusikan kylmään jäätelöön, käden lämpimään käteen. Geokätköillä, olipas jännää löytää aarre. Lähellä ne aarteet useimmiten piileekin. Esim. pistävistä nokkosista saatiin herkullisia lettuja. Uimassa ollaan viivytty näissä helteissä, lapset juoksivat silittämään sorsanpoikasia. Juodaan kylmää smoothieta, leikitään vesisotaa ja ollaan illalla väsyneitä pitkän päivän aurinkoisista touhuista.