Astun sisään kirppikselle, kylmästä, sateisesta ulkoilmasta liian lämpöiseen sisäilmaan. Takkia kun en riisu, vetskari auki, äkkiä käväsen. En ota koria, ei tule varmaan ostettua mitään. Haahuilen, haaveilen, omissa ajatuksissani, ajattelemattomuuksissani. Kunpa puhelin ei soisi, kunpa löytäisin jonkun ihanan aarteen. Vastaan tule joku ostoskärryt täynnä tavaraa. Onneksi minä en ole löytänyt vielä mitään. Kirppiksellä on melko hiljaista, ei tungosta ollenkaan. Eräs pariskunta väittelee. Nainen: " Ei varmaan osteta mitään krääsää meidän kotiin. " Tuon lauseen kuulen kolmeen kertaan. Mies aikoo lähteä autoon. Nainen tuhahtelee ääneen: " Kitisee..." Ai että onneksi minä saan olla täällä yksin ja mies saa olla täältä pois. Kuulen muitakin samantapaisia keskusteluja siitä, ettei kotiin hankita mitään roinaa. Sitähän täällä riittää. Tuossa olisi hyvät sisäpelikengät esikoiselle. Pistän pois, parempi olisi hänen itse olla kokeilemassa. Entä palapeli, joulunahan olisi mukava tehdä yhdessä jolulauluja kuunnellen, ja 3000 palaa, ja kaunis kuvakin vielä missä on perhe ruokapöydässä. Onko meillä aikaa tuon tekemiseen? Löytyiskö jotakin pientä lasten joulukalenteriin ? Pikkuauto, vanha aapinen tai kaunis käsipeili ? Haluan kalenteriin mahdollisimman paljon aineettomia yllätyksiä. Muutamat löydöt löydettyäni joudun sittenkin hakemaan korin. Siitä viisastuneena että olen etsiskellyt kirpparin lattioilta ostoksistani tippuneita hintalappuja, jolloin olen joutunut jättämään ostot.

 

ps, kuvassa näkyvä peili on kirpparilta. Tulin pöydän luo ja tartuin tähän pyöreään keltaiseen peiliin. En kerennyt kysyä/katsoa hintaa, kun pöytää tyhjentämässä oleva nainen sanoi, että saat sen jos haluat. Hän vei sen kassalle minua odottamaan.